Tietoa minusta

Olen Valviran hyväksymä ylemmän erityistason psykoterapeutti (YET). Minulta löytyy myös Kela-pätevyys. Valmistuin ylemmän erityistason psykoterapeutiksi vuonna 2014. 

Pohjakoulutukseltani olen teologian maisteri. Lisäksi olen suorittanut lääketieteellisessä tiedekunnassa myös psykiatrian perusopinnot. Edellä mainittujen koulutusten lisäksi suoritin jatkokoulutuksen vuonna 2015 UWE Bristolin yliopistossa ja valmistuin psykoterapian maisteriksi (Master of science, MSc). 

Käytän hoitosuhteissani pääasiallisesti ratkaisukeskeisiä- ja kognitiivisia metodeja ja työkaluja. Toisin sanoen työssäni on integratiivinen ote. Tärkeintä on käyttää niitä metodeja ja työkaluja, joista on suurin hyöty asiakkaalle.

Omaan yli kymmenen vuoden kokemuksen mielenterveystyöstä. Vahvuuteni on erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten kanssa tehtävä yksilöpsykoterapiatyö. Erityisosaamiseni on syömishäiriöiden ja dysmorfisen ruumiinkuvan eli BDD:n (body dysmorphic disorder) hoidossa. Olen muun muassa tehnyt tutkimustyötä niin syömishäiriöiden kuin BDD:n syistä ja niiden hoitamisesta. 

Olen empaattinen ja lämmin terapeutti höystettynä sopivalla määrällä jämäkkyyttä :)